torstai 12. syyskuuta 2013

Ruma Myös Meikattuna

Miten maailma voi romahtaa vain parissa tunnissa ilman, että mitään tapahtuu? En tiedä, mutta niin on käynyt. Olen pitkään hitaasti kivunnut ylöspäin kivistä mäkeä, että saisin itseni kuntoon. Tavoitteena on ollut päästä kouluun, mutta en ole vielä sinne päässyt ja olen vasta välietapissa. Maanantaina alkoi uusi projekti, eli viitenä päivänä viikossa toisin sanottuna arkipäivinä olisi ohjelmaa päivisin. Ja kohdallani se tarkoitti pajalla käyntiä ma, ke, pe ja versoa ti ja to. Nyt on torstai enkä ollut versossa. Enkä ole huomenna menossa pajalle. En vain kykene siihen.

Päivä on kulunut itkiessä. On ollut ihme, jos en tuntiin itke. En tiedä mitä eilen oikein tapahtui. Aamulla lähdin hyvillä mielin pajalle ja pääsin sieltä kahdelta jolloin kaikki alkoi menemään alamäkeä. Ja vain parin tunnin jälkeen haudoin itsemurhaa, miten tekisin sen, mitä kirjoittaisin viestiin, sitä perus kamaa. En ole miettinyt sen jälkeen itsemurhaa, koska tajusin, että 29. päivä on theGazettEn konsertti ja haluan sinne. Miten jokin noinkin pieni asia voi pitää ihmisen pois itsemurhan partaalta? Tosin rehellisesti sanottuna tuntuu ikuisuudelta olla elossa tuohon keikkaan asti... Mutta olen jättänyt itsemurha ajatukset sikseen, minun täytyy jaksaa.

Mutta onko kaikki se työ, minkä olen tehnyt päästäkseni tähän pisteeseen valunut hukkaan? Olenko takaisin aloituspaikassa? En tiedä...

lauantai 24. elokuuta 2013

Lies

"Lies make it better
Lies are forever
Lies to go home to
Lies you wake up to
Lies from the alter
Lies make you falter
Lies keep your mouth fed
 Lies till your death bed"

- Billy Talent "Lies"

Enough said.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Tilaisuudet

Näen tilaisuuksia kaikkialla. Eikä ne ole mitään positiviisiä. Tilaisuuksia satuttaa tai tappaa itseni. En tiedä pystynkö enää kauaa hallitsemaan itseäni. Huomenna pitäisi mennä junalla Järvenpäähän. Silta. Siltä voisi hypätä sopivasti junan eteen. En saa tuota ajatusta päästäni. Myös keittiön veitset ovat erittäin ystävällisen näköisiä. En uskalla puhua tästä kenellekkään. Pelkään, että minut suljetaan sisälle. ...tosin ehkä niin olisi parempi.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Here we are again

Tiedän, että minulla on ihmisiä joille voin puhua mistä vain, mutta en osaa. Haluan, todella haluan osata ilmaista itseäni, mutta samalla pelkään muiden reaktiota. Rohkaisen muita puhumaan ongelmistaan ja saatan jopa loukkaantua, jos joku tärkeä ystäväni ei ole jakanut vaikeaita asioita kanssani. Mutta silti en itse puhu. Peittelen pahaa oloani viimeiseen asti, kunnes murrun. Hymy vaan naamalle ja muiden huolia kuuntelemaan. En tarkoita ettenkö haluaisi kuunnella ja auttaa muita heidän huolissaan, tietenkin haluan. Yleensä jopa liikaa. Mutta kun kuulen heidän huolistaan en halua enää häiritä heitä omillani. Varsinkin, kun en osaa edes sanoa mistä tämä jumalaton paha olo edes tulee. Haluan itkeä itseni uneen, mutta se on mahdotonta, koska vieressäni nukkuu suht aina joku. Mistä olen tavallaan kiitollinen, koska saan vieressä olevasta turvaa, mutta samalla haluan vain rypeä itsesäälissä yksin.

Olen vuosia rakentanut muuria ympärilleni, jonka tahtoisin hajoittaa. Verisin nyrkein repiä alas perustuksineen. Olen jo saanut siihen pieniä säröjä. Mutta joka kerta, kun rikon sen, samalla automaattisesti korjaan paikat ja suljen itseni kuoreen. Sentään tällä hetkellä äiti tietää, että minulla menee huonosti, mutta en ole osannut kunnolla puhua siitä. Oli todella vaikeaa saada sanottua äidille, että minulla on paha olo. Mutta tein sen silti.

Ainut paikka missä osaan olla rehellinen on täällä. Kirjoitan niille tutuille ja tuntemattomille, jotka tätä jaksavat lukea. Samalla toivon, että kukaan ei lukisi tätä ja samalla, että kaikki voisivat nähdä tämän ja tietää, mitä tunnen sisälläni.

Seurustelen nykyään aivan ihanan naisen kanssa ja olen siitä todella onnellinen. Mutta sekään ei ole niin yksinkertaista. Tänään hän sanoi, että minä olen meistä se vakaampi ja varvempi. Hämmennyin siitä, mutta en sanonut mitään. Hymyilin vain. Juttelin viikonloppuna exäni kanssa, meillä oli aikanaan paljon ongelmia juuri sulkeutuvan luonteeni takia. Hän sanoi, että olen tullut jo pitkän matkan siitä, mitä silloin olin. Toivon, että hän on oikeassa. En halua tehdä samoja virheitä uudelleen tässä parisuhteessa. Pelkään satuttavani muita hiljaisuudellani. Mutta enemmän pelkään satuttavani sanoillani, mitkä saatan sanoa. Olen liian hankala jo itsellenikin...

Yksinkertaisesti; minulla on äärettömän paha olo, mutta en uskalla kertoa siitä.



...haluan kuolla

lauantai 2. kesäkuuta 2012

~MirroR~


Haluan katsoa itseäni peiliin ja hymyillä.



"I see the blood in your eyes
I see the love in disguise
I see the pain hidden in your pride
I see you’re not satisfied
And I dont see nobody else
I see myself I’m looking at the

Mirror on the wall, here we are again
Through my rise and fall"




keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

"En ole hyvä ihminen"

Se on jännä, kun monta kertaa kertoo muille olevansa huonoa seuraa ja silti se tulee yllätyksenä, kun teen jotain paskaa :'D

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Don't know if i can

Mä en vain tiedä mitä tehdä tässä tilanteessa. 
Tai oikeastaan tiedän, mutta se pelottaa ihan liikaa. 
Tää tuli liian nopeasti, liian aikaisin. 
Toivottavasti on vain pieni vaihe....

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Do You Know?

Tiedätkö kivun, joka laumauttaa koko kehon?
Kipu, jota ei pitäisi olla, koska ei ole mitään näkyviä haavoja.
Ei saa happea, silmissä sumenee ja koko maailma tuntuu katoavan pimeyteen.
On pimeää, mutta samalla täysin kirkasta.
Kuulee äänen jostain kaukaa.
Tuntee epätodellisen kovan paineen sisällään, joka ei pääse ulos.
Ääni voimistuu, mutta ei saa selvää sanoista.
Havahdus todellisuuteen.
Kaikki on erilaista.
Ei ole enää samassa paikassa kuin aikaisemmin.
Huolestuneet ihmiset ympärillä ihmettelemässä.
Pelko.
Kipu tulee takaisin pahempana.

Tiedätkö kivun, jota ei pääse pakoon?

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Fight to smile

Voisinpa vain olla iloinen. Ilman mitään huolia. Mutta se on mahdotonta. Elämässä on aina vaikeata asioita, mutta olisi kiva, jos olisi edes hieman taukoa ja vain hengähtää rauhassa.

Välillä tuntuu... Ettei missään ole mitään järkeä. Kuin kaikki olisi vain pitkää painajaista.


"The dreams which I'm dying
are the best I've ever had"




lauantai 15. lokakuuta 2011

Deeds speak for themselves

That's good to remember.

Vapaapudotus

Liikaa asioita yhdellä kertaa.
Hetkein olen maailman huipulla, mutta pian olen vapaapudotuksessa pimeyteen.
En tiedä mitä tehdä. Olisi paljon mitä pitäisi saada tehtyä ja se stressaa.

tiistai 27. syyskuuta 2011

tiistai 23. elokuuta 2011

maanantai 22. elokuuta 2011

Beautiful Dreamer

Meneepä taas vaihteeksi hyvin.
Pienikin stressi ja oon ihan hajalla.
Eilen onnistuin purkamaan huonoa oloa hieman itkemällä. Olen nykyään koko ajan surullinen eikä mikään tunnu muuttavan sitä.

En tänään mennyt kouluun. En vain pysty. Vaikkakin tiedän, että mitä kauemmin olen menemättä, sitä vaikeampi on palata sinne. En tällä hetkellä ole surullinen. Mikään ei vain merkitse mitään.

Tyhjä. Se olisi varmaa paras sana kuvaamaan tän hetkistä "tunnetta".

Kaikki tuntuu niin kaukaiselta.

 -----------------------------------------------


Näen nykyään koko ajan samaa unta. Olen tilassa missä on paljon ihmisiä. Ei ole tilaa liikkua minnekkään. Tulee huono olo ja kaadun portaissa. Ihmiset yrittävät päästä pois tilasta, jonka ainoa ulospääsytie on juuri kyseiset portaat missä kaadun. Olen peloissani. En pysty nousemaan ylös. Ihmiset tönivät toisiaan. Joku yrittää auttaa minut ylös, mutta ei onnistu. Lopulta herään tunteeseen, että minut tallotaan hengiltä.

Ja mikä on kaikki hauskinta koko jutussa, että noin on tapahtunut oikeassa elämässä. Ah niin ihana Scooterin keikka clubi Flamingossa. Koen joka yö saman pelon minkä olen kokenut.

Tämä on yksi syy miksi en enää pysty olemaan suurissa ihmisryhmissä. Jopa koulun ruokala on liikaa...

lauantai 20. elokuuta 2011

UUSI BLOGI (taas)

Uusi blogi on syntynyt!
Tämä blogi on ollut melkein kokonaan angstia, joten tein sitten iloisille asioille oman blogin :)

Tänne siis tulee tästä lähtien pelkkää angstipaskaa.

☆ HAPPY GAY ☆

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Re: Your Brains

Mökillä kahden kaverin kanssa. On ollut tosi hauskaa, mutta koulu stressaa. En osaa nyt rentoutua. Koko kesä on ollut aivan mahtava, rentouttavaa ja hauskaa. Nyt en osaa ajatella mitään muuta kuin koulua, kuinka on pakko jaksaa. En saa nukuttua.

Pilaan kaiken ennen kuin se edes alkaa...

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Mama we're all goin' to die!

Jee. Mökillä. Muuten olis ihan jees, jos ei olis näin paska olo. Elenakin on täällä, mutta silti on ihan hirveä olo. Kiva.

Yksinkertaisesti: FUCK THIS SHIT!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Don't understand

Kaikki on hyvin, kun on parhaan ystävän kanssa tai hengailee muiden kavereiden kanssa. Mutta heti, kun olen yksin mieletön masennus iskee. Tavallaan tarvitsen omaa aikaa, mutta en osaa nauttia siitä pahan olon takia. Ottaa päähän. En tahdo saada unta enää jos kukaan ei ole vieressä. Toisen tasainen hengitys vieressä on todella rauhoittavaa ja auttaa rentoutumaan. Pitäisi kaksi yötä nukkua yksin. Sen ei pitäisi olla pitkä aika... En ymmärrä milloin minusta on tullut näin läheisriippuvainen. En vaan osaa olla yksin. Enkä edes halua olla. Muiden kanssa on paljon parempi olla.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

MÖKKEILYÄ!

Elenan kanssa lähdettiin maanantaina meidän mökille Hartolaan. Otettiin myös meidän ihana koira, Nando, mukaan meitä suojelemaan.

Ja me koettiin kyllä oikea kauhun hetki. Katottiin tyytyväisinä leffaa, kun outo ääni tuli ulko-ovelta. Hitaasti hiippailtiin katsomaan mikä ihme siellä oli. Yritettiin ensin katsoa ikkunasta, mutta mitään ei näkynyt. Oven avattua tajuttiin, että mystisen äänen oli aiheuttanut ne ihme oviin laitettavat ötökkäsuoja muovihärpäkkeet, jotka tuulin takia osuivat oveen :'D Ei siinä tilanteessa enää pokka pysynyt.

Onnistuttiin katsomaan neljän päivän aikana 13-14 leffaa :'D Itse menin uimaan jo ensimmäisenä iltana, mutta Elena uskalsi vasta eilen veteen. Nyt on molempien talviturkit heitetty ^^ Aika pitkään siinä meni, mutta ei voi mitään :)

Juotuakkin tuli vähäisen ja tämän takia sanottiin suuria viisauksia. ...tosin välillä nämä viisaudet tulivat myös ihan selvinpäin.
Esim. Elenan yksi viisaus: "Suomessa on käynyt yksi suomalainen."
Esim. mun yksi viisaus: "Hesellä on suolakurkkusalaliitto"

Kuvia mentiin ottamaan Hartolan museolle, jossa oli hieno mylly ja muutenkin kaunista. Itse olin lolit päällä.






Yleisesti hauskaa oli! :D



..

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Only few tears...

Pienikin helpotus merkitsisi paljon.