Miten maailma voi romahtaa vain parissa tunnissa ilman, että mitään tapahtuu? En tiedä, mutta niin on käynyt. Olen pitkään hitaasti kivunnut ylöspäin kivistä mäkeä, että saisin itseni kuntoon. Tavoitteena on ollut päästä kouluun, mutta en ole vielä sinne päässyt ja olen vasta välietapissa. Maanantaina alkoi uusi projekti, eli viitenä päivänä viikossa toisin sanottuna arkipäivinä olisi ohjelmaa päivisin. Ja kohdallani se tarkoitti pajalla käyntiä ma, ke, pe ja versoa ti ja to. Nyt on torstai enkä ollut versossa. Enkä ole huomenna menossa pajalle. En vain kykene siihen.
Päivä on kulunut itkiessä. On ollut ihme, jos en tuntiin itke. En tiedä mitä eilen oikein tapahtui. Aamulla lähdin hyvillä mielin pajalle ja pääsin sieltä kahdelta jolloin kaikki alkoi menemään alamäkeä. Ja vain parin tunnin jälkeen haudoin itsemurhaa, miten tekisin sen, mitä kirjoittaisin viestiin, sitä perus kamaa. En ole miettinyt sen jälkeen itsemurhaa, koska tajusin, että 29. päivä on theGazettEn konsertti ja haluan sinne. Miten jokin noinkin pieni asia voi pitää ihmisen pois itsemurhan partaalta? Tosin rehellisesti sanottuna tuntuu ikuisuudelta olla elossa tuohon keikkaan asti... Mutta olen jättänyt itsemurha ajatukset sikseen, minun täytyy jaksaa.
Mutta onko kaikki se työ, minkä olen tehnyt päästäkseni tähän pisteeseen valunut hukkaan? Olenko takaisin aloituspaikassa? En tiedä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti