Pienikin stressi ja oon ihan hajalla.
Eilen onnistuin purkamaan huonoa oloa hieman itkemällä. Olen nykyään koko ajan surullinen eikä mikään tunnu muuttavan sitä.
En tänään mennyt kouluun. En vain pysty. Vaikkakin tiedän, että mitä kauemmin olen menemättä, sitä vaikeampi on palata sinne. En tällä hetkellä ole surullinen. Mikään ei vain merkitse mitään.
Tyhjä. Se olisi varmaa paras sana kuvaamaan tän hetkistä "tunnetta".
Kaikki tuntuu niin kaukaiselta.
-----------------------------------------------
Näen nykyään koko ajan samaa unta. Olen tilassa missä on paljon ihmisiä. Ei ole tilaa liikkua minnekkään. Tulee huono olo ja kaadun portaissa. Ihmiset yrittävät päästä pois tilasta, jonka ainoa ulospääsytie on juuri kyseiset portaat missä kaadun. Olen peloissani. En pysty nousemaan ylös. Ihmiset tönivät toisiaan. Joku yrittää auttaa minut ylös, mutta ei onnistu. Lopulta herään tunteeseen, että minut tallotaan hengiltä.
Ja mikä on kaikki hauskinta koko jutussa, että noin on tapahtunut oikeassa elämässä. Ah niin ihana Scooterin keikka clubi Flamingossa. Koen joka yö saman pelon minkä olen kokenut.
Tämä on yksi syy miksi en enää pysty olemaan suurissa ihmisryhmissä. Jopa koulun ruokala on liikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti